Kahdestasadasta vuodesta tulee yksi,
mahdottomasta tulee mahdollista.

Kuuton yö koittaa, syntyy jälleen uusi elämä, maailmaan tuhoutuvaan.

Sarjassamme Arvoitukset.

Olen menneisyys ja olen nykyhetki,
olen totta ja olen tarua,
olen Jumala ja olen paholainen.

Kauhu, ylpeys, kateellisuus, tuli, hohde, mahtavuus, pelko, pako, tunteettomuus.

Olen Draco ja olen Fafnir,
olen Jormungandr ja olen Tintaglia.

Mikä olen?

Sarjassamme Arvoitukset.

I'm the beginning of magnificence,
I'm the top of the iceberg.

I'm the maid and I'm the gallant,
I'm the impossible catastrophe.

What is my name?

Sarjassamme Arvoitukset.

Samanlainen ja silti erilainen,
ikiaikainen ja silti nuori.

Laulaa meren äänellä,
juoksee tuulen askelin,
hymynsä vangitsee tähtien hohteen,
maa lainaa viisauttaan.

Vaikuttavuus, viisaus, vaarallisuus,
kauneus, kopeus, kateellisuus.
Miekka kirvestä vasten,
sormet jousenjänteellä,
kuka katsoo silmiisi?

Jesperille ja Jenniinalle.

Laukkasit
viimeisen kerran.
Jätit syvät kavionjäljet
sydämeen
muistoihin.

Sade ei huuhdo niitä pois
eivät vuodatetut kyyneleet.
Emme unohda
lempeitä silmiä
ystävällistä hörähdystä.

Kyynel hiipii silmäkulmaan.
Muistot
piirtävät nimesi
sydämiimme
kultakirjaimin.

Katson tyhjää ilmaa
näkemättä mitään

Kyyneleet eivät tule
silmiäni sumentamaan
vaikka niitä tarvittaisiin.

Sivellin putoaa
kädestäni.
Se maalaa
sinisen viivan silkkiin

Sininen on surun väri
surun
joka sisälläni elää
viettää aikaa
menemättä pois
vaikka haluaisin.

En enää osaa
olla iloinen.
En tiedä kuinka
nauraa
hymyillä
Antaa ilon hehkua silmistä.

Olen sadepisara
kun se katoaa kuivaan maahan.
Olen valonsäde
joka hukkuu pimeyteen.
Olen tuli
jota katsot ikkunan takaa.
Olen ruusu
joka terälehdet pudottaa.

Olin yksin
hapuilin tietäni
kapealla polulla.

Monia risteyksiä,
enkä tunne yhtäkään.
En tiedä mihin polku johtaa
en ole varma mihin suuntaan sitä kävelen.

En tiedä, mihin risteykset vievät
niitä on liikaa
enkä koskaan näe niiden loppua.

Sitä polkua
minä kutsun elämäksi.

Mutta kun polun varrelta löytää jotakin
tärkeää
jonka haluaisi pitää luonaan
se on vaikeaa.

Se koettaa kääntyä eri risteyksestä kuin sinä
kävellä hitaammin
juosta edelläsi
vaihtaa suuntaa.

Silti
jos hän joskus
kävelee kanssasi
samaa tahtia
samaan suuntaan
voit unohtaa risteykset
jatkaa matkaasi
eikä sinua enää vaivaa
mitä toisten polkujen päässä olisi.

Olet löytänyt oman paikkasi
ainakin hetkeksi.

Joskus myöhemmin
saatat kääntyä uudelleen
kohdata eri ihmisen
eri paikassa
ehkä eri tavallakin.

Kaikki, jotka kohtaat
eivät kävele kanssasi.
He voivat satuttaa sinua
kampata sinut polulle
pysäyttää sinut.

Mutta kaatunut voi nousta
pysähtynyt voi lähteä liikkeelle
ja myöhemmin kohtaat jonkun
joka on valmis auttamaan sinut ylös
tukemaan askeliasi
odottamaan sinua.

Silloin voit tietää
että olet löytänyt ihmisen
joka kävelee sinun kanssasi
matkan päähän.
Jos sellaista on.

En ole koskaan ymmärtänyt
Sitä voimaa
rakkauden sanattomuutta
kahlitsemattomuutta
hallitsevuutta.

En ole kohdannut sitä
löytänyt omaani
sieluni osaa
joka kätkeytyi
odottamattomaan.

Jotkut pystyvät siihen
olen kuullut niin
olen nähnyt sen
kaksi katsetta
kohtaavat toisensa.
Kaksi sydäntä
jotka lyövät
samaan tahtiin.

Kaksi melodiaa
joita kaksi eri ihmistä laulaa
samalla sävelellä
samalta korkeudelta
eri tavalla.

Mutta joskus
tulee aika
jolloin kaksi katsetta
eivät enää löydä toisiaan.
Toiset silmät sammuvat.
Katse siirtyy ajattomuuteen.

Aika, jolloin
toisen sydämen rytmi katoaa
hiipuu pois
vaihtaa tahtiaan.

Melodiat eroavat toisistaan
äänet kadottavat
yhteisen sävelen
rytmin
korkeuden.

Ihmiset
jotka kerran olivat yksi
ovat jälleen kaksi
kaivaten rakkaitaan.

Majalle. Savoylle.

Harjassa kimaltaa auringon säde
se heijastuu iloisista silmistä
hopeisista hevosenkengistä.

Hymy karehtii ratsastajan kasvoilla
hevosen korvat osoittavat eteenpäin
se elää joka solullaan
elämää, joka sille on annettu.

Tuliset kaviot eivät pysy paikoillaan,
ne haluavat lentää.
Kuolaimilla suussa ei ole merkitystä.

Hevonen on tehty juoksemaan.
Se näkyy jokaisessa liikkeessä
silmien tuikahduksessa ennen estettä
lihaksen värähdyksessä ennen lähtömerkkiä.

Hevonen ponnistaa ja hyppää.
Ratsastajan olemus loistaa iloa
hän kehuu hevostaan, nauraen.

Hevonen hirnahtaa iloisesti.

Suljet silmäsi.
Tuuli pyyhkäisee ylitsesi
viimeisen kerran.
Auringon valo
himmenee silmistäsi.

Voimakas ääni
kaikuu saleissa
sinun avatessasi silmäsi.
Se kysyy nimeäsi
kertoo missä olet.

Sen omistaja
katsoo syvin silmin
hymy huulillaan
sinä hymyilet takaisin
kuolema on kaunis.

Sinä tunnet olevasi kotona
ja astut eteen päin
luot viimeisen katseen
kauniiseen hahmoon.
Etsit rakkaitasi
ja kuulet äänen.
He ovat tuolla
se sinulle sanoo
Lämpimästi, välittäen.
Ehkä kuolemakin voi rakastaa.

Tämä on Marnielle. Ja Viimavaarojen Varjolle.

Ei palannut hän.
Ei palannut Halbarad
varjoisaan laaksoon
rakastaan katsomaan.

Ei hän enää
katsonut ihailevasti
hymyillyt hiljaa
puhunut kauniita sanoja
pehmeällä, voimakkaalla äänellään.

Hänen äänellään
tuuli lauloi.
Hänen tunteitaan
toisti Carhilin mieli.
Hänen sydämensä
vei omakseen
hänen rakastettunsa sydän.

Eivätkä he eronneet
eivät todella.
Sillä muistot
eivät koskaan katoa.

Monia asioita voi varas viedä
rakkaus on tavoittamattomissa
muistot ovat tavoittamattomissa
tunteet ovat omiasi.

Kun Carhil
taivaalle katsoo
kuulee kotkan huudon
hän hymyilee.

Enkelit lentävät kotkien siivin.

Hän on poissa.
Ei poissa
mutta aivan liian kaukana
kaukana minusta
kaukana kosketuksestani.

En voi nähdä hänen hopeisia hiuksiaan
en voi tuntea hänen huuliaan omillani.
En voi kuiskailla hänelle helliä sanoja
en voi varastaa hetkiä hänen ajastaan

Hän on poissa.

Hukutan itseni
harjoitteluun, työhön, liikuntaan
mihin tahansa
mikä saa minut hetkeksi unohtamaan.
unohtamaan hänet
hänen hymynsä
kasvonsa
tunteeni häntä kohtaan.

Minun on esitettävä kovaa
kietouduttava teräkseen
estääkseni itseäni rikkoutumasta.
Minun on verhottava itseni
hopeaan
estääkseni todellista itseäni näkymästä.
Kuka voisi luottaa johtajaan
joka pelkää yksinäisyyttä
joka pelkää eroa rakkaastaan?

Sillä minä pelkään.

Tämä on omistettu jokaiselle ihmiselle, joka kirjoittaa jotakin. Erityisesti niille, jotka kirjoittavat hyvin: Zilah, Sparks, Silîdir, Lumisusi, Marnie, Newra... Kavereideni mukaan minä.

Saatte veren virtaamaan suonissa nopeammin,
saatte silmät seuraamaan rivejä kirjain kirjaimelta
pystymättä pysähtymään.
Saatte ajatukset lukkiutumaan
siihen mielikuvaan
jonka piirrätte silmiemme eteen
kauneimmilla sanoilla.

Saatte meidät hukkumaan unelmaan
jonka vain te voitte saada aikaan.
Saatte meidät kaipaamaan jotain
mitä ei ole olemassa
muualla, kuin teidän ajatuksissanne.
Saatte meidät uskomaan tuohon johonkin
saatte meidät rakastamaan sitä
vihaamaan sitä
suremaan sitä
pelkäämään sitä.

Sitä on taito kirjoittaa.
Se on se taito
jonka olette itsestänne löytäneet.
Enää teidän ei tarvitse harjoitella.
Teidän tarvitsee vain uskoa osaavanne
ja onnistutte.

Minä ja te
ihmisiä, jotka eivät
pysty ymmärtämään toisiaan.

Te ymmärrätte minua,
minä kieltäydyn ymmärtämästä.
Samoin, kuin lumi
ymmärtää jään hohdetta
auringon sulattaessa sen vedeksi.

Minä olen se jää
joka sulaa
ja katoaa.

Lumi jää jäljelle
kadonnutta jäätä katsomaan.

Ja hetken kuluttua myös lumi sulaa pois.

Lumivalkoinen yö.
Yö, jossa juoksin.
Yö, jota rakastin.

Yö joka multa on viety pois.

Lumi, joka satoi taivaalta.
Lumi, joka kinostui ympärilleni.
Lumi, joka karttoi minua.

Kaikki kaunis karttoi minua.
Ja lumi.
Lumi on kaunista.

Kaikki hyvä karkaa luotani.
Ja lumi.
Lumi on hyvän symboli.

Ja silti sitä rakastin.
Sitä vihasin.
Miksi, miksi tein sen?

Miksi karkoitin kaiken hyvän, kauniin luotani.

Miksi tein sen? Miksi tein sen, lumivalkoisessa yössä.
Miksi kadotin kaiken?

Tein sen vuoksesi.

Vuoksi rakkauden.