Minä, siis. Täältä löydät joitakin yksinkertaisia faktoja minusta, mikäli sinua kiinnostaa.
Fanfiction 100-listaukseni, Lentävät olennot
Nimeni on Marjut Hannele. Sukunimikin luonnollisesti löytyy, mutta sitä ei ole tapanani nettiin laittaa. Tunnustan nimimerkit Rigel, Daraganyan sekä monia muita - uusimpana Huurresinetti, jota toivon itsestäni käytettävän. Lyhentää saa mitä tahansa nimistäni aivan vapaasti ja haluamallaan tavalla.
Netissä teen monia asioita - enimmäkseen lueskelen fanfictionia ja originaaleja sivuilta kuten Fanfiction.net ja Walking the plank. Lisäksi kahlailen läpi monia satunnaisia sivuja, joiden lisäksi vakiolistalleni kuuluvat muiden muassa ne sivut, jotka kommentoivat omiani. Tai kavereideni sivut, tai oikeastaan mitkä tahansa kiinnostavalta kuulostavat. Uteliaisuus on eteenpäinajava voima.
Oikeassa elämässä... Ohjattuihin harrastuksiini kuuluu tällä hetkellä ainoastaan ratsastus. Lisäksi kuitenkin harrastan jousiammuntaa 68 tuumaisella, 25 paunaisella pitkäjousella, omistan koiran, laskettelen aina saadessani mahdollisuuden (peruscarvereilla tai telemarkeilla). Näihin voidaan tietenkin lisätä lukemattomia asioita - lukeminen, matematiikka, pyöräily, uinti ja niin edelleen. Taidan kuitenkin jättää ne listaamatta.
Ikää minulle on karttunut niinkin paljon kuin käsillä oleva vuosiluku - 1994. Syntymäpäiväni on heinäkuun seitsemäntenä, jos jotakuta kiinnostaa. Käyn koulua luokkaa 'ylempänä' kuin minun pitäisi - jos muut -94 syntyneet ovat kahdeksannella, minä olen yhdeksännellä, ja niin edelleen. Minun ei kuuluisi, tiedän sen, mutta otin varaslähdön koulunkäyntiin. Aloitin sen nimittäin vuotta aikaisemmin kuin normaalisti ja näin ollen olin kuusi aloittaessani ensimmäisen luokan. Luulisin ainakin. Peruskoulun jälkeen jatkoin opiskeluani lukion tietoteknisellä linjalla.
Yleisesti ottaen koulu menee minulla hyvin ja viihdyn siellä. Numeroni ovat kautta linjan olleet hyviä ja erityisesti englannintaidosta olen ylpeä - se on ollut koko ikäni 10, ja ala-asteella erinomainen, kun meille ei vielä numeroarvosanoja suotu. Äidinkieli, josta kirjoittaminen minulle tekee tärkeän, vaihtelee yhdeksän ja kymmenen välillä. Yläasteella äidinkielen tunneilla menestymistä heikensi myös se, että minulla oli henkilökohtaisia ongelmia opettajan kanssa, josta en pidä vieläkään. Peruskoulusta pääsin vihdoin ja viimein pois kaikkien aineiden keskiarvolla 9.4, lukuaineiden keskiarvolla 9.8.
Aloitin tuolla korkeammalla hieman netissä puuhailustani. Voisin hieman kerrata aiheen historiaa.
Tutustuin paremmin koneiden maailmaan joskus ehkäpä viisi tai kuusi vuotta sitten. En oikein muista. Sen kuitenkin muistan, että ensin, ratsastaja kun olin, päädyin virtuaalitalleille. Ensimmäinen talli jonka sivut avasin oli firmalaan rakennettu, vaaleanpunainen kammotus joilla oli laiton, choupahorsesista kopioitu vuonohevosen kuva. Ihailin sitä, nuori ja hölmö kun olin. Se kuitenkin herätti uteliaisuuteni ja aloin etsiä hieman laadukkaampia talleja, päätyen sitten hyvin pitkäksi aikaa tallille, jonka nimeä en kuolemaksenikaan muista.
Siellä ihastuin kirjoittamiseen. Tekstini oli kammottavan tökkivää enkä oikeastaan osannut juuri mitään tuoda ilmi, mutta se oli alku kirjallisen ilmaisun pitkällä polulla. Sieltä etenin muille talleille, taisimpa pitää omaanikin joskus, firmalassa sekin. Sitä seurasi yksi yritys geocitiesissä ja toinen freewebsissä - valmisulkoasulla, tietenkin. Huoh. Häpeän itseäni. Näihin aikoihin myös tein tuttavuutta tekijänoikeuksien kanssa ja opin, että kuvia ei saa mistä tahansa ottaa. Johti muistaakseni sivujen poistamiseen.
Joskus tämän jälkeen löysin roolipelit. Valkeaa Taikaa oli ensimmäinen, jossa pelasin - ehkä hieman korkealta aloitin, mutta ei se mitään. Häpeän tekojani siellä kovasti. Esiinnyin siihen aikaan nimimerkillä Arwen, ja minulla oli paha tapa kopioida hahmoni sukutauluihin (kyllä, käytin hevosille tehtyjä, vapaastikopiointipaikoista varastettuja ulkoasuja) toisten hahmojen nimiä. Luvatonta ja typerää, myönnän tämän. Se ei kuitenkaan johtanut ulos potkaisemiseen, antoipahan vain minun jälleen kerran ymmärtää kuinka typerä olin. Palasin kuitenkin muistini mukaan takaisin ainakin hetkeksi tämän jälkeen. Sieltäkin kuitenkin lähdin, lopulta, ja olen iloinen siitä että se on - tai oli viimeksi kun tarkistin - nykyään yksi virtuaalimaailman tunnetuimmista susipeleistä. Onnittelut Moongarmille, luulisin ainakin että hän tätä nimeä käyttää. Aloittaessani hän oli Sirius, sen jälkeen jonkin aikaa Darca.
Valkeasta Taiasta etenin muihin roolipeleihin, ja jos muistan oikein, ainakin Silva Densassa ja Reviirissä olen pelannut hetken, DOTC:ssä myös. Kaiken kaikkiaan laskin joskus kiertäneeni 12 roolipeliä, joiden nimiä en kuolemaksenikaan muista. Pidin myös omaani joskus, toivotonta yritystä. huoh.
Roolipeleistä etenin fanfictioniin ja FinFanFuniin. Vuosi oli ehkä 2003, jos oikein muistan. Fin kakkosen aikaa se oli. Vierailin Finissä tosin jo ykkösfoorumin aikaan, mutta silloin hyvin lyhyesti. Sitä seurasi myös ensimmäinen omiin kirjoituksiini liittyvä sivu: Dreamsprite, jonka ulkoasu oli peräisin jostakin ulkomaisesta kopiointipaikasta. Ehkä CelestialStarista, tai Aethereality.netistä. Se kuoli nopeasti päivityksien puutteeseen. Jatkoin touhuiluani, liikuin yhä useammalla foorumilla. FinFanFun, Loftis, Vuotis, Fantasiologia (hetkellisesti), MeNoidat(häpeän epäaktiivisuuttani), Kuutamo. Uusin lisäys oli vuoden 2007 puolella tullut roolipeli Maailmanrajalla, jossa viihdyin hieman epäaktiivisena jäsenenä. Myös Risingshadow.net on tullut jonkun verran tutuksi, tuttujen painostuksesta sinne liityin vuoden -08 keväällä. Ennen näitä uudempia lisäyksiä, tuossa MeNoitien jälkeen ehkäpä, perustin kuitenkin jälleen oman sivun. Stonehenge se oli nimeltään, geocitiesissä se vaikutti. Sitä piti kanssani Andúne. Huomatkaa, tämä on ehkä typeryyteni huippu. Ajattelin olevani liian nettiaddiktoitunut ja eräänä yönä poistin koko sivun, toiselta ylläpitäjältä mitään kysymättä ja mitään säilyttämältä. Tätä kadun ja häpeän suuresti, mutta näin kuitenkin tein.
Tämä kaikki on erehdyksien ja typeryyksien kautta johtanut tähän päivään ja tähän sivustoon. Toivon oppineeni jotakin - jos en muuta, niin kysymään apua itseäni viisaammilta.